Panelia

Panelian kylä



		Yksi kyläläisten yhteistyön tulos on vuoden 1999 syksyllä valmistunut betonipohjainen jäähalli, jossa voidaan järjestää suuriakin yleisötapahtumia.

Perinteikäs panelialainen talkoohenki

1800-luvun puolivälissä alkoi muinaislahden mittava soiden raivaus viljaviksi pelloiksi. Suonraivaajille on oma muistomerkkinsä kirkon vieressä. 1900-luvun alussa Paneliaan rakennettiin talkoovoimin oma kirkko ja meijeri. Nykyäänkin talkoilla on suuri merkitys kylän toiminnassa.

Panelian pitkä historia

Paneliassa on asuttu jo noin 3000 vuotta eKr ja vanhimmat vieläkin olemassa olevat asutuksen merkit ovat ajalta 1000 eKr. Samaan aikaan kun Troijassa sodittiin, aloittivat panelialaiset Pohjoismaiden suurimman pronssikaudelta säilyneen hiidenkiukaan rakennustyöt.

Neoliittisen kivikauden kulttuureja ovat kampakeraaminen kulttuuri, vasarakirveskulttuuri ja Kiukaisten Kulttuuri. Väestö on asuttanut Panelianlahtea

Kiukaisten kulttuurin ajan (2000 – 1200 eKr). Pronssikautinen asutus oli Paneliassa voimakkainta ajanjaksona 1200 - 800 eKr. Litorinanmeren rantavedet peittivät vielä pronssikaudella Panelian peltoaukeita. Pronssikauden näkyvimpiä merkkejä ovat hiidenkiukaat, joita on runsaasti nimenomaan Suomen länsirannikolla. Paneliassa säilyneet hautarauniot sijaitsivat tuolloin lahden rantamilla. Tuon ajan mittavin hautaröykkiö, kuninkaanhauta, sijaitsee Kiukaisten Paneliassa.

Asutuksesta Panelianlahdella oli havaintoja vielä 500 – 300 eKr, mutta meriveden voimakkaan vetäytymisen vuoksi Eurajoen suuntaan Panelianlahti kuivui. Rautakautista asutusta ei Paneliassa enää ollut. Autiokausi kesti 2000 vuotta ja uusi kyläyhteisö syntyi 1200-luvun lopulla.


		Panelian kosket pauhasivat pronssikaudella
		Pronssikauden aikana muodostuivat Eurajokeen Panelian kosket. Koskiryhmän edustalla oleva merenlahti oli tasapohjainen ja sen mataluus nopeutti maankohoamisesta aiheutuvaa merenrannan pakenemista Paneliasta. Rantojen soistumista joudutti ilmastossa tapahtunut viileneminen. Luonnonolojen huonontuessa panelialaiset etsiytyivät Luvian rannikolle noin 900 eKr. Runsas asutus hävisi Paneliasta melkein pariksituhanneksi vuodeksi. Vähitellen luonnonolojen parannuttua panelialaiset alkoivat rakentaa suurkyläänsä pohjoisrannalle noin 1200 jKr.

		Suurkylän synty
		Kyläasutus taloineen on yhteiskunnan perusta ja olosuhteet ovat luoneet suurkyliä kuten Panelian. Historiallisen ajan Panelian kyläyhteisö syntyi keskiajalla luonnonkauniiseen vapaana virtaavan koskiryhmän ja kivisten hautamonumenttien maisemaan. Panelian nykyisen kyläyhteisön synty määritellään käytössä olleen verotavan perusteella 1200-luvun lopulle.

		Panelia oli keskiajalla syntyneen laajan jakokunnan keskuskylä. Laihian ja Köylypolven kylät kuuluivat Panelian jakokuntaan, kuten myös Tokimaan ja Raakkuunjärven ulkomaat. Myös nykyään Eurajoen kunnan alueella sijaitse Huhdan kylä on kuulunut aikoinaan Paneliaan. Hiirijärven kylän jakokuntayhteys Paneliaan johtaa ajattelemaan, että sekin olisi alunperin asutettu Paneliasta käsin, kuten Kahalan kulma Euran suunnalla. Tunnusomaista pitäjälle on että suvut hallitsevat tilojaan. Esim. Iso-Jaakkolan tila Paneliassa on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1589 ja Filppulan tila Eurakoskella vuodesta 1715.

		Panelian kaupunki

		Isonjaon ja sen täydennysten jälkeiset maanjako- ja rajasotkut aiheuttivat sen, että talolliset päättivät palauttaa Ylijoenmäen uudelleen yhteismaaksi. Yhteismaata alettiin kutsua Kaupungiksi. Kaupunki oli jo 1780-luvulla melko taajasti asuttu. Taajaman synty sattui maassamme tapahtuneen suuren väestönkasvun aikoihin. Kiukaisten kappeliseurakunnan väkiluku oli v. 1749 vain 643 asukasta. Vuonna 1805 se oli 1760 ja vuoteen 1850 se oli kohonnut lukuun 2743. Sadassa vuodessa asukasluku oli nelinkertaistunut. Maatilataloudesta pääasiassa elävän kylän väestörakenteeseen alkoi muodostua ns. liikaväestö, jonka sijoittuminen maatalousvaltaiseen yhteiskuntaan oli vaikeaa. Viljelysmaaksi ja niityksi soveltumaton joen eteläpuolista mäkeä käytettiin 1700-luvun loppupuolella käsityöläisten ja itsellisten asuntojen rakentamiseen. Aikaisemmin alue oli varattu ruotusotamiehille. Ylijoenmäen taajama jäi pysyväksi. Kaupunkialueen väestön asuinpaikkojen paikantaminen myöhemmin on ollut hankalaa. Yhteismaan asukkaat oli vuoden 1824 jaossa hajautettu eri talojen rippikirjojen sivuille sen mukaan miten he sattuivat lohkoille asettumaan. E. Valkama oli saanut haastatteluin ja kirkonkirjoja tutkimalla taajaman asuntojen määräksi 54. Alueen väestömäärä oli samoihin aikoihin noin 220 henkilöä. Riippuvuus vanhoista kantataloista oli aikaisemmin vaikuttanut ratkaisevasti koko kyläyhteisön elämään. Uusi asutustyö vähensi tätä riippuvuutta, joka hävisi miltei kokonaan, kun elinkeinorakenteen muututtua tuli mahdolliseksi osallistua muihinkin kuin maataloustöihin. Joen pohjoispuolinen vanha kyläryhmä menetti keskeisen asemansa Ylijoenmäen taajamalle. Se johtui osaksi jo isonjaon jälkeen tapahtuneesta siirtymisestä haja-asutukseen, mutta työtilaisuuksien lisääntymisellä uudessa keskuksessa ja sen lähiympäristössä oli siihen ratkaiseva osuus. Kylään syntyi maatilataloudesta saatavia raaka-aineita jalostavaa liiketoimintaa. Myllyt olivat vanhastaan jauhaneet viljaa. Ensimmäiset meijerit ja sahat olivat merkkejä teollisen ajan alkamisesta. Yhteismaaksi jätetylle taajamalle maamittari merkitsi nimen Kaupunki. Se oli ollut kansan keksimä ja leikkisästi kohdalleen osunut ilmaus. Talolliset, jotka silloin omistivat kylässä kaiken ns. manttaaliin merkityn maan, olivat nyt tämän yhteismaan isäntiä. He valitsivat keskuudestaan ”kaupunginvaltuuston” 27.tammikuuta 1904. Valitun valtuuston tuli laatia tonttijaosta alustava ehdotus. Oskari Pinomäki, Antti Tarkki ja Nestori Juusela valittiin hallintoa varten valmistelmaan sääntöehdotusta, joka valmistuttuaan sai nimekseen ”Panelian Kaupungin Hallintojärjestys”. Hallintojärjestykselle yritettiin myöhemmin saada virallinen vahvistus. Asiasta tehtiin esitys kuntakokoukselle, jonka 9. helmikuuta 1905 kirjoitetusta pöytäkirjasta on luettavissa: ”Poliisijärjestyksen luominen Panelian kylää varten annettiin raueta”. Kihlakunnan oikeuden hylättyä anomuksen kaupunginvaltuusto esitti asiaa kuvernöörin virastolle. Sieltä lopullinen päätös tuli vasta 30.12.1911. Siinä viitattiin siihen, ettei po. hallintojärjestyksen viralliseen vahvistamiseen ollut voimassa olevia lakeja eikä asetuksia. Hakijoita kehotettiin noudattamaan niitä säädöksiä, joita ”taajaväkisiä maalaiskuntia varten oli olemassa”. Lääninkanslian arkistoaineksesta on pääteltävissä, että kuvernöörinvirastossa on oltu hieman hämmästyneitä esitetystä hallintojärjestyksen mallista. Vaikka laaditulle hallintojärjestykselle ei saatu virallista vahvistusta, tehtiin yhteismaan hallintoa koskevat päätökset sen mukaisesti. Kaupunginvaltuusto hoiti kylän yhteisiä asioita ja huolehti niitten rahoituksesta. Kaupunginvaltuuston huolehdittavana oli yhteismaan tonttien vuokraaminen. Muodostetut tontit annettiin miltei poikkeuksetta niitten silloisille asukkaille. Vuotuisten vuokrien suuruus vaihteli tonttien koosta ja sijainnista johtuen ja vuokra oli maksettava rahalla. Kaupunginvaltuustolla oli tilejä varten ”Panelian yhteismaan Rahakirja”. Kirjallisten vuokrasopimusten hinnaksi määrättiin yksi markka ja niitten kopiot säilytettiin kaupungin valtuuston arkistossa. Asukkaat kokivat tämän suuren muutoksena, sillä suuri osa heistä oli tätä ennen saanut asua vapaasti ilman vuokraa. Yhteismaan omistajien ote kaupunkialueen asioihin heikkeni huomattavasti vapaussodan jälkeen. Viimeinen pöytäkirjaan merkitty valtuuston kokous on pidetty 22.6.1921. Tämän jälkeen kokoukset ovat olleet ”manttaalinomistajain kokouksia”, joissa kaupunkialueen asioita on käsitelty varsin vähän. Kokousväen määrässäkin on tapahtunut selvää vähenemistä. Tämä on johtunut kunnan vuokralautakunnan päätöksistä. Vuokratonttien lunastamisesta asukkaitten omiksi käytiin neuvotteluja. Kunnan vuokralautakunta oli jo 1.6.1922 päättänyt anoa tällaista järjestelyä ”Panelian kaupunkialueelle”. Tämä johti siihen, että silloinen maamittari A. Kröger sai määräyksen jaon suorittamiseen. Kröger toimitti järjestelyt v. 1929 ja Kaupunki-nimisestä kantatilasta lohkottiin 21 erillistä tilaa. Tonttien koot vaihtelivat neljästä aarista yhteen hehtaariin.